tiistai 29. tammikuuta 2013

Tylsääkin tylsempää, vai onkse sittekki jännitystä elämään

Tylsä postaus tulossa, varoitan jo etukäteen, niin kaikki helposti tylsistyvät voi skipata jo tässä vaiheessa.
Niinkin perinteisestä asiasta puhe, ku lasten sairastamisesta.
Ja se on tylsä puheenaihe, vaikka siitä riittää kyllä puhuttavaa. Se on aihe miltä ei voi edes oikeen välttyä, varsinkin jos itellä on lapsia.

Tänään, kun Anja heräs yöuniltaan, eli 11:30, sillä tuppaa aina nuo unet hieman venähtään aamusta pitkiksi, niin sepäs ei huolinutkaan tissiä ja itkeskeli kipuitkua.
Kanniskelin ja hytkytin. Pomputin ja kanniskelin. Lopulta kekkasin laittaa supon ja kun se vaikutti, niin toinen kävi nukkumaan. Veikkasin korvakipua, koska hampaita ei näy olevan tuleillaan, ja itku pääs aina kun yritti syödä.
Mitään kiukkuitkua se ei ollut. Tutinkin kaivoin esille, mikä ei oo kelvannut ja kappas vaan, kun se yllättäen alkoikin kelpaamaan. Lapsessa täytyi siis olla jotain "vialla"!
a) Se on ollut 3h hereillä eikä ole syönyt koko aikana
b) Se itkee vähän väliä kamalasti jos sitä ei hytkytä
c) Se alkoi syömään tuttia.
Laitoin Penalle viestiä, että jotain on tekeillä; tuo suppoja tullessas.
Noh, sitten tuli Pena ja Veikko kotia työ- ja eskaripäivän päätteeksi ja Veikolla henki pihisi, kun oli ahtaalle mennyt.
Anja oli siinä vaiheessa kyllä syönyt, mutta edelleen se oli omituinen. Veikolle annoin babyhalerilla ventolineä.
Päätettiin lähtiä näytille päivystykseen.
Pena vei ensin Markun urheilukouluun ja sen jälkeen nappas meijät kyytiinsä ja lähti hakemaan Markkua urheilemasta. Kalle oli kotimiehenä.
No ilmoittautumisessa hoitaja tuhahteli ylihysteeriselle äidille joka tuo terveen ja hyvinsyöneen vauvan lääkäriin itkeskelyjen takia ja pojan joka on innoissaan ja hymyilevän pirteenä vastailee hoitajan kysymyksiin ja jolla ei ole yskää, kuumetta, nuhaa eikä edes pääkipua.
Hänen mielestään Veikolla ei näytä olevan mitään hätää ja Anjalta se ei vaivautunut mittaamaan edes kuumetta.
Laittoi se sentäs meijät lääkärille. Vaan eipä se tiennyt, että Veikko oli innoissaan sen takia, koska se muisti, että päivystyksessä on limsa-automaatti! Sillä voi tilata juomaa vaikka kännykällä soittamalla, jos ei satu olemaan käteistä.
Kerroin kyllä Veikolle ettei tämä oo mikään huviretki ja poika alkoi murjottaan nyreissään.
Onneks lompsan pohjalta löytyi se kaks euroa, niin ei ainakaan nähty perinteisiä lattialle kierteelläheittäytymisdraamoja tällä kertaa.
Lääkäri oliki sit ihana. Eihän se Anjasta löytäny ainakaan antibiooteilla hoidettavaa korvatulehdusta, mutta ei se missään tapauksessa turha reissu ollut Anjankaan osalta, lääkäri sanoi, että voin kyllä ihan hyvin tuommosiin kipuihin antaa suppoja, että ei sen tuolla tavoin pitäs kipuilla missään nimessä.
Veikon vuorolla löytyi pahasti vinkuvat ja tukossa olevat keuhkot, jotta lääkettä spiralla kehiin pariin otteeseen ja vielä kortisonit suun kautta ja parin päivän kotona lepäilykäskyn Veikolle vielä antoi.
Josta tuliki mieleen, että aina ei tarvi olla mitenkään kuumeessa tai selkeässä taudinkuvassa, mutta voi olla silti sillä tavalla kipeenä, että tarvii sen lepotauon vaikkapa sieltä eskarista. Esim. tämä astman pahenemisvaihe on Veikolla sellainen vakavammasti otettava homma. Kun ei se osastolla olokaan mitään herkkua ole ja niitäkin keikkoja viime vuonna näihin aikoihin muutamia tehtiin.
Olis pitäny itsekki tajuta, kun lauantaina synttäreillä sai astmakohtauksen, että jotain se enteilee, mutta kun se laukes heti eikä mitään muuta oiretta ollut, niin tuli vähän puun takaa tämänpäivänen päivystysreissu.
Täytyykin taas viiä eskariin oma babyhaler ja ventoline ja valistaa niitä tätejä siellä.
Veikolle tuossa jo puhelin, että eskarissa pitää sanoa jos pihistelee niin soittavat mulle, niin haen kotiin, niin ei pääse pitkittymään ne kohtaukset.

Tässäpä todistusaineistoa tuttisuusta ♥


1 kommentti:

  1. Lukemassa ensi kertaa :)

    Hyvinhän tuo Ab huppari istuu tuossa kuvassa teidän pojalle :)

    Orvokki palstalta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, kaikki huomioidaan :)