Ja sen jälkeen fiksuna näyttää googlen kautta etittyjä kolmiulotteisia Angry birds kakkujen kuvia, taiteellisia luomuksia joista tiiät heti, ettei susta siihen ole, kun kakkupohjakin lässähtää, että ennemmin ostat valmiskakkupohjan kaupasta syntsille, ei tarvi käyttää 12 munaa kakkuun, joka näyttää 4 munan kakulta, niinkuin kerran kun Kalle täytti 3-v.
No minäpä kuitenki tein juuri näin.
Tajusin het oman ulottuvuudet tuollaste kakkujen kans.
Jos ei oo koskaan tehnyt sokerimassasta mitään ja muovailutaidot on luokkaa mato ja etana ilman silmiä, niin eihän hirveen hääviä tulosta voi oottaakaan.
Pena lähti sit tänään kauppaan hakehan kaikkia syntsätarvikkeita.
Jälleen kerran se toi kuvallisia kertakäyttömukeja, muovilusikoita sekä servettejä.
(Meillä on noita kaikkia jo ennestään, koska se ostaa noita kaikkia joka synttäreille ja silti taas innoissaan esitteli löytöjään).
Kauppalappuun olin kirjoittanut mitä värejä sitä sokerimassaa tarvin. Punasta, keltasta, vihreetä, sinistä, valkoista ja mustaa ja olikohan vielä joku väri siinä.
Tiiän, että tota vois tehä itekki, mut halusin valmista systeemiä ja niin, että ei tarvi ite värjäillä mitään.
Nii tiättekö! Pena (prkele) tulee kotia pikkupaketin kanssa jossa on punanen, sininen, keltainen sekä vihreä massapötkylä. EI niinkö voi olla totta!
Mun suurin ongelma oliki sit se, että en saa böördeille silmiä, enkä mustaa lintua ollenkaan.
Niin Penan ongelma oli se, että viittiikö tehä sitä kuorrutekreemiä, että jos mä en teekkään noita loppuun asti, vaan jätän kesken. Tai että voiko siitä massasta oikeasti tehä jo pari päivää ennen koristelua ne koristeet valmiiksi.
Sanoinki sille, että ens kerralla se voikin tehä lapsensa synttärikakun ja vaillinaisilla aineksilla.
Ko enhän mä olis ollu mä jos en ois keksiny jotain hätäkeinoa tähän.
Eli ne valkoiset on sitä pipareidenkoristelutöfföä ja silmät sulatetulla suklaalla tehdyt.
En siis kertakaikkiaan voinu tehä noita puolivalmiiks ja lähtee huomenna ostaan aineksia lisää.
Huomenna LEIVOTAAN, oikein urakalla.
Ja kaupoillekki pitäs ehtiä huomena
Saa nähä sit millanen se kakku loppupeleissä tulee olemaan, en aio laittaa siihen sellasta massaa päälle, vaan kermalla kuorrutan + suklaakermalla. Synttäreille tulee muutama laps, joista yhdelle teen erikseen maidottoman täytekakun tai no eihän siinä oo ko se päällinen/sisus se missä vois olla maitoa. Maidottomasta tulee ihan pieni siis.
Lisäks aattelin leipasta mokkaruutuja, ehkä jotain muutaki vielä. Jää nähtäväksi. Leivonnaiset kuiteski maidottomia tai soijajuomaa laitan siis maidon sijaan.
Uskon, että leipominen ja kaikki siihen liittyvä oheinen, niin voin olla ihan jees, jos koko ajan ei joku kitisis tai utelis jotain.
Noista angrybirds hemmoistaki tuli vähä kierosilmiä, kun Anja vinkui ja marisi vähän väliä ja yritin se sylissäni tehä noita.
Palkaks sain päänsäryn jatkuvasta hermojen menetyksestä ja tunteen siitä, että tekis mieli vetästä kunnon kännit!
Perhepotrettia |
Koko porukka kasassa. Onneks voi aina sanoa, että Markun kanssa YHDESSÄ tehtiin kakku ja koristeet :D |
Aivan upeita, oot tehny ton ritsan ja kaikki!! :-)
VastaaPoistaSiis noihan on todella hienoja! Mukavaa synttärijuhlaa teille! :)
VastaaPoistaEn ikinä osais noi on hienoja
VastaaPoistavarmasti poika tykkää kivoja juhlija;)
Jamssi
No kiitosta vaan. Kurkkasin tänään rasiaan jossa nuo on säilytyksessä, ja toistaiseksi ovat vielä "näköisiään" :D
VastaaPoista