maanantai 21. tammikuuta 2013

Vanhanajan konstit

Parempia kuin uudet?

Ajankohtaista ainakin meillä tällä hetkellä ja käytössä hyväks havaittuja.
Nämä on mummu opettanut.

Ja tän postauksen ajatushan lähti siitä, että meillä on tämä Anja vähän tällainen pulleampi vauva.
Monesti kutsutaan pullavatytöksi, ei ilkeästi vaan hellittelynimihän se on.
Parempi kuiteski ku vaikkapa kinkkureisi.
Niin ihanaa kun se onkin, että vauva on pullea, niin siihen liittyy myös vähän harmiakin.
Anjalla esimerkiksi hautuu todella herkästi kaikki poimut.
Ja niiden kanssa saa olla tarkkana, ettei iho mene rikki. Varsinkin kaulanalus on sellainen murheenkryyni!

~ Parhaana ohjeena oonkin kaikkeen hautumaan, eli kainaloihin, kaulapoimuihin vaikka korvan taaksekkin käyttänyt aina perunajauhoa. Toiset sanovat, että se kasvattaa ties mitä homeita, mutta homman nimihän on se, että se jauho pestään pois tasaisin väliajoin, kuivataan ja tarpeen vaatiessa laitetaan lisää, eikä meillä ainakaan oo kenelläkään koskaan ollut mitään perunajauhosta aiheutuvaa kasvustoa missään.
Neuvolan suosittelemaa talkkia me ei olla koskaan käytetty, eikä tarvittu vaan perunajauho on hoitanut kaiken. Huom: jos on peruna-allergia, niin perunajauhot ei silloin välttämättä sovi.

~ Tää onkin aika yleinen, eli sammakseen puolukkaa, joko metsästä tai pakastimesta. Sokeria ei saa olla tietenkään. Puolukka murskataan vaikkapa lautasella ja joko harsonkulmalla tai pumpulipuikolla pyyhitään vauvan kieleen ja suuhun ja tietysti omiin rintoihin! Hygienia on myös erittäin tärkeä sammaksen poistossa. Myös vissyä ja sitruunaa voi käyttää.

~ Vauvan kynnet kasvaa todella nopeaa ja sen kovemmiksi ne muuttuu mitä enemmän niihin käyttää saksia. Joten sakset pois, ja nyppimään / puremaan varovasti vauvojen kynnet. Joku voi pitää tätä oksettavana, mutta mun mielestä ihan luonnollista. Oksettavampaakin oon nähnyt useita kertoja. Jos joku pelkää bakteereita, niin kädethän saa kyllä sen jälkeen pestyä.

~ Paras ja hyödyllisin ohje imettäville äideille, jonka avulla voi luopua keittistipoista.
Eli jos vauvalle tulee nuha, tukkoinen nenä, niin sinne nenään suihkautetaan rintamaitoa. Samaa voi kokeilla myös rähmivään silmään. Toimii! Tietysti jos pieni vauva tulee kovin kipeäksi, niin se täytyy viedä lääkäriin, mutta pikkunuhan hoidossa oikein oivallinen niksi.
Rintamaidosta on siis muitakin hyötyjä, kuin vain syömisen tuomat hyödyt ja täysi maha .



Tuleekos kellään itellä mieleen mitään tämmösiä vanhanajan konsteja?
-Kirjoita ihmeessä tähän postauksen alle, niin saadaan kaikki hyvät keinot jakoon:)



1 kommentti:

  1. Pisti naurattamaan toi kynsien pureskelu bakteerien pelossa, itse olen muutaman kerran imenyt suulla vauvan nenän tyhjäksi kun niistäjä ollut hukassa. Toki hoidan homman ennemmin niistäjällä mutta hätä ei lue lakia :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, kaikki huomioidaan :)